Sivut

28.10.2016

Kasvis-kala voileipäkakku

Mun tädillä oli synttärit ja halusin tehdä jotain suolaista. Serkun tyttöystävä oli raskaana ja hän toivoi voileipäkakkua. 
Tein tämän 30 minuutissa ja heti suuhun. Eli tosi helppo.


Ota esiin kakkuvuoka jossa on irtopohja.
Aseta kakkuvuoka ilman pohjaa lautaselle, jolta haluat kakun tarjottavan.

Ota esille leipää. Ruisleipää, paahtoleipää ihan sama ja leikkaa reunat pois.

Teet tämän kakun kerros kerrokselta. Itse tein ilman mitään reseptejä, kunhan kokeilin!

Alin kerron:
Lado leivät vieriviereen alimmaksi kerrokseksi, joudut repimään tai leikkaamaan leipää oikean kokoisiksi ja muotoisiksi. Ei haittaa jos pohja olisi rakennettu 30 eri leipäpalasta.

Kostutin itse sitruunamehulla, sillä kirpeällä joka on keltaisessa sitruunanmuotoisessa pullossa. Sekoitin vähän vettä joukkoon.
Myös kasvisliemi käy.

Ensimmäisenä täytteenä on lohta.
Kaapissa oli valmiina Citymarketeista saatavaa lohiunelmaa.
Eli: Kypsää lohta, majoneesia, suolakurkkua ja mausteita. Ja kaikki blenderiin. Ihan oman makusi mukaan voit tämän tehdä!

Lisää lohitäytteen päälle uusi leipäkerros. Jälleen joudut leikkelemään pieniäkin paloja.

Seuraavana oli täytteenä paprika-basilika tuorejuusto täyte.

Tuoretta basilikaa
paprika tuorejuustoa
mausteita, pippuria ja sellasta
Laita kaikki blenderiin.

Lopuksi sekoita paloiteltu paprika lusikalla joukkoon. Jos heität paprikan myös blenderiin saattaa täytteestä tulla liian juoksevaa. Paprikat on mehukkaita.

Ja tämän täytteen päälle viimeinen leipäkerros.

Ja nyt "kermavaahto"
Käytin vispikermaa ja valkosipulituorejuustoa.
Ensin sekoitin vispikerman kuohkeaksi ja sitten joukkoon puolet tuorejuustosta ja pyöräytin pari kertaa vielä sähkövatkaimella ja VOILA! Suolainen kermavaahto on valmis! Pursotat päälle samalla tavalla, kun kerman kakkuun.

Koristeet on jotain herneen makuista heinää kaupasta. Herneenversoja?
Ja tomaatti "kuorittu" kuprimaveitsellä, yritin kuoria niin ettei nauha katkeaisi. Katkesi se ja silti tuli hyvä ja hieno!

Ja tää oli oikeesti sairaan hyvän makunen!



Piparkakkutalo

Joulu tulee, oletko valmis!

Oon kahtena jouluna tehny tällä kaavalla piparkakkutalon ja se on aina vaan niin söpö!



Valmistin pikeerin itse ja sitä on helppo muokata lisäämällä tomusokeria jos tuntuu liian löysältä. Mieluummin pikkuhiljaa, kun liikaa kerralla. Maltti on valttia.

Tässä ohje pikeeriin, jota itse käytin PIKEERI
Pikeeri on siis tuo valkoinen kuorrutemassa :)

Kauniit jääpiikit saat aikaan, kun pikeeri on tarpeeksi jämäkkää niin aloitat pursottamisen katon päältä ja annat tuotetta tulla ulos vain vähän pussista ja sitten lopetat puristaminen ja heilautat. 
Syötävää glitteriä voi ostaa esimerkiksi Confetista.

Talo on liimattu yhteen sokerilla.

Paisinpannulle vaan puolikas sokeripussi ja sulattelemaan. Mutta tää sokeri on TODELLA kuumaa, joten älä anna lapsien tehdä tätä.
Sokeri myös kovettuu todella nopeasti, joten ota piparipalat lähelle hellaa, jotta kerkeät kiinnittää ne alustaan, ennen kovettumista.

Varovaisesti!

Spidermankakku

Kummipojalle tein Spidermankakun. 


Päällinen on sokerimassaa. Kaulin sen levyksi ja leikkasin kakkuvuoan mukaan oikean kokoiseksi ja pyöreäksi. Silmät ja verkko kasvoilla on myös sokerimassaa. Löytyy Confetista ja ainakin isommista supermarketeista.

VINKKI: Älä tee verkkoa sokerimassasta. Tässä menee ikuisuus, varsinkin jos haluaa kaikki saman kokoisiksi. Käytä vaikka niitä norsulakunauhoja!

Naamarin alle laitoin vaan kevyen kermavaahto kerroksen. En usko, että se on tarpeellinen, kun levy oli aika paksu mutta laitoin kuitenkin .


Täyte ja pohja on Sokerikakkupohja ja Mansikkarahka 

Tiedän aina samaa, mutta sitä kaikki aina pyytävät! Se on vaan hyvä.

Muistakaa kostuttaa maidolla, johon on hulautettu vaniljasokeria!

Ja kakun kun täyttää edellisenä päivänä niin maku on parempi ja kakku kostea!

Kermakerrokset ihan perus tähtityllalla ja Flora vispikermaa mihin heitetty vaniljasokeria!

Autonrengaskakku

Tämä kakku meni ystäväni miehen synttäreille, tein tän huvikseen, että sais vähän reeniä.
Mies on siis automekaanikko.Nyt jälkeenpäin, kun kattelee niin mun olis pitäny tehä "vanne" vähän eritavalla, mutta harjotus tekee mestarin :D


ja täytteenä samalta sivulta löytyvä klassikko: Mansikkarahka.

Päällinen on mustaa marsipaania, jota saa joka marketista tänäpäivänä.

Kaulintaan tarvii reippaasti tomusokeria ja massaa ei saa kaulita liian ohueksi ettei se repeä.
Reunat on myös marsipaanista. Kaulittu ja leikattu salmiakkimuotoon ja yritetty imitoida renkaan kuvioita 

Vedellä huidoin tomusokerijäämät pois, mutta kuulemma vodka ajaa saman asian ja haihtuu pois, joten kakku ei jää kiiltäväksi kuten tämä.

EN OO KOKEILLU! Oon vaa kuullu et seki käy :D

Kermainen mustikkarahka kerroskakku häihin

Kaverini meni naimisiin kaksi vuotta sitten Halooweenina ja lupasin hänelle kakun.


Teen pohjat aina samalla kaavalla.
26-28cm kakkuvuoka
7-8 munaa
Sokeria n.2dl
Jauhoja n. 2dl
Perunajauhoja n.1dl
2tl leivinjauhetta

Ohje miten teen kakkupohjat löytyy tästä Sokerikakkupohja

Haluan nykyään pohjan vähän korkeammaksi ja useamman täytevälin, joten teen isomman pohjan munien mukaan. Mutta tuo 5 munaa on hyvä kahden välin 26cm kakkuun.

Täytteenä on mustikkarahka.
Tämän täytteen voi tehdä kahdella tapaa. Joko samalla kun tuo mansikkarahkakakku tai 
Itse tykkään käyttää marjoja tässä, enkä hilloa.

Tein tän reseptin tuplana, niin riitti tosihyvin tohon pienempäänkin kakkuun.



En tiedä Tyllista mitään. Ihan perus aika iso ja tähden muotonen tylla on hyvä jos ruusuja haluu kakun päälle tehdä. 

Marsipaaniruusut tein itse ja päälle suihkutin syötävää elintarvikeglitteriä, jota löytyy esim Confetista.
Päällä olevat muovisormukset löytyivät myös Confetista.


Täytin ensin alemman kakun ja laitoin lautaselle ja pursotin reunat ja tasasin päällisen kermalla.
Tökin sitten alempaan kakkuun cakepops tikkuja, jotta kakku ei lässähtäisi, kun kokoan ylemmän kakun.
Muista katkaista tikku samasta kohtaa missä levelissä kakku menee,älä jätä ylipitkiksi "hänniksi"

Mustat pilkut edustaa cakepops tikkuja. Paksut pillit käy myös tehtävään.





Käytän aina Floran vispikermaa. Se pysyy parhaiten kasassa.

Leivonta jatkuu

Okei nyt on ihme tapahtunu. Asun nykyään Brasiliassa ja kirjotan siitä blogia ja huomasin, et ainiin mulla on leipomisblogikin, jota kirjottelin vielä 2014. Ja mitä ihmettä 13 000 KÄVIJÄÄ!

Ja jokapäivä käy kymmeniä kattomassa mitä löytyy.

Leivon yhä melkein jokapäivä, joten jatkan tänne nyt resepetien kirjottelua ja katotaan miten käy!